Skip to content Skip to main navigation Skip to footer

Sosiaali- ja terveyskeskusten ja -asemien aukioloaikoja yhtenäistetään marraskuussa

Etelä-Savon hyvinvointialueella on kolme sosiaali- ja terveyskeskusta (Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa) sekä 15 sosiaali- ja terveysasemaa. Näiden yksiköiden aukioloaikoja yhtenäistetään 1.11.2023 alkaen.

Marraskuun alussa voimaan astuvat muutokset koskevat ainoastaan yksiköiden julkisia aukioloaikoja. Ajanvarauksellista vastaanottotoimintaa voidaan yksiköissä järjestää muulloinkin kuin julkisina aukioloaikoina. Puhelinasioinnin aukioloajat säilyvät ennallaan.

– Muutoksessa on kyse toimintatapojen selkeytyksestä ja käytettävissä olevan sekä tarvetta vastaavan palvelun turvaamisesta kaikilla sote-asemilla, sote-keskuspalveluiden palvelualuejohtajan viransijainen Anna-Sofia Simula toteaa.

Ennen sote-keskuksiin tai -asemille hakeutumista on aina hyvä asioida Terveysneuvon puhelinpalvelussa tai chatissa. Näin välttyy turhalta odottamiselta paikan päällä ja henkilökunnankin toiminta tehostuu.

– Haluamme kohdentaa ammattilaistemme työtä aidosti asiakas- ja potilastyöhön, Simula painottaa.

Varsinkin sote-asemat ovat tiloiltaan ja toimintatavoiltaan erilaisia ja kaikilla ei ole välttämättä henkilökuntaa ottamassa vastaan asiointipisteen omaisesti. Simulan mukaan aukioloaikana ammattilainen on kuitenkin tavalla tai toisella tavoitettavissa.

– Asiointipisteen ammattilainen voi olla hetkellisesti esimerkiksi avustamassa toista työntekijää lyhytkestoisessa toimenpiteessä.

Pieksämäen sote-keskuksen kiirevastaanotto jatkaa toimintaansa toistaiseksi kuten ennenkin. Pieksämäellä on kiirevastaanotto jokaisena päivänä klo 8–19, ja ajanvaraus toimii puhelimitse ja chatissa. Pieksämäen kiirevastaanoton aukioloaikoja tarkastellaan loppuvuoden aikana.

Aukioloajat 1.11. alkaen:

Sote-keskukset

Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna
Avoinna: ma–pe klo 8–15
Terveysneuvon puhelin: 015 211 411 (Mikkeli), 015 788 4431 (Pieksämäki), 015 5277 112 (Savonlinna)

Sote-asemat

Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Sulkava
Avoinna: ma–pe klo 8–15
Terveysneuvon puhelin: 040 656 7500 (Juva), 015 780 1301 (Kangasniemi), 015 770 1700 (Mäntyharju), 015 527 7165 (Sulkava)

Kerimäki (Savonlinna), Puumala, Rantasalmi, Ristiina (Mikkeli)
Avoinna: ma–pe klo 8–13 sekä ajanvarauksella muina aikoina
Terveysneuvon puhelin: 015 5277 112 (Kerimäki, Rantasalmi), 015 194 4770 (Puumala), 015 211 411 (Ristiina)

Enonkoski, Haukivuori (Mikkeli), Hirvensalmi, Punkaharju (Savonlinna), Savonranta (Savonlinna)
Avoinna: ma–to klo 8–13 sekä ajanvarauksella muina aikoina
Terveysneuvon puhelin: 015 5277 112 (Enonkoski, Punkaharju, Savonranta), 015 211 411 (Haukivuori, Hirvensalmi)

Pertunmaa
Avoinna: ma–ke, pe klo 8–13 sekä ajanvarauksella muina aikoina
Terveysneuvon puhelin: 015 770 2600

Anttola (Mikkeli)
Avoinna: ti, pe klo 8–13 sekä ajanvarauksella muina aikoina
Terveysneuvon puhelin: 015 211 411

Asiointi ennen sosiaali- ja terveyskeskukseen tai asemalle hakeutumista:

Sote-yksiköiden yhteystiedot:

https://etelasavonha.fi/sosiaali-ja-terveyskeskusten-ja-asemien-aukioloaikoja-yhtenaistetaan-marraskuussa/

Lisätiedot

Anna-Sofia Simula
Palvelualuejohtaja vs., sote-keskuspalvelut
anna-sofia.simula@etelasavonha.fi
040 129 4676

Viivi Kaasinen
Tulosaluepäällikkö, avosairaanhoito ja digitaaliset sote-keskuspalvelut
viivi.kaasinen@etelasavonha.fi
040 656 7334

Kimmo Kuosmanen
Terveyspalvelujen toimialajohtaja
kimmo.kuosmanen@etelasavonha.fi
040 656 7885