Asuttavuudesta kyläsuunnitelmaan
Päijänne-Leaderissä alkoi keväällä 2024 uusi hanke, jolla on vähän hankala nimi: habitability. Suomeksi se kääntyy muotoon asuttavuus, siitä edelleen muotoon ”Asuttava Päijät-Häme”. Nimihirviönkin voi selittää, on nimittäin kyse tieteellisestä tutkimuksesta. Tutkimus sai alkunsa Ahvenanmaan saaristokunnissa, kun Åbo Akademin tutkijaryhmä yritti selvittää, onko saarien pienissä kunnissa mahdollisuus elää. Mietittiin pito- ja vetovoimatekijöitä, jäävätkö paluumuuttajat saarelle ja muuttaako sinne uusia perheitä.
Tutkijat löysivät kehikon, jolla kartoitettiin tekijöitä joita alueella tarvitaan, jotta yhteiskunta on kestävä ja voi pitää huolta ihmisistä, luonnosta ja vesialueista. Tämähän kiinnostaa myös meitä, manner-Suomen pienten kylien asukkaita ja monipaikkaisia. Niinpä tutkimusta pilotoidaan nyt ensimmäistä kertaa manner-Suomessa. Päijänne-Leaderin toteuttaman hankkeen kumppanihanke Savonlinnassa on Vesjkansan asuttavuus, jota toteuttaa Savonlinnan kylät.
Kuten tunnettua, kuuluu Pertunmaa vanhastaan Päijänne-Leaderiin ja onnistuimme pääsemään mukaan vielä tähän hankkeeseen. Tämän toimintakauden jälkeen liitymme Veej´jakajiin, osana uutta Mäntyharjun kuntaa. Nyt joku ehkä ajattelee, että mikä onni se nyt on päästä mukaan tällaiseen habitability -hankkeeseen. No – valtaisa mahdollisuus meille, pertunmaalaisille, miettiä oman kylän tilannetta ja identiteettiämme nyt ja tulevaisuudessa tässä kuntaliitoksen myllerryksessä.
Hankkeessa pohditaan asuttavuutta eri teemojen ja indikaattoreiden kautta. Teemoja on seitsemän, indikaattoreita peräti 45. Taas kapulakieltä, mutta muistetaan, että kyseessä on tieteellinen tutkimus. Muistetaan vielä, että hankkeella on kansantieteellinen lähestymistapa, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että tietoa, ajatuksia ja ratkaisumalleja haetaan kysellen ja kuunnellen paikallisia ihmisiä.
Teemoja ovat
- paikan identiteetti
- ekosysteemit
- makea vesi
- energia
- paikallistalous
- julkiset palvelut
- hyvinvoivat ihmiset
Hanke tosiaan lähti käyntiin jo keväällä 2024, mutta pienien kompastelujen kautta Pertunmaan kirkonkylä pääsi mukaan kolmen kylän sakkiin, jossa ovat mukana myös Mallusjoki Orimattilasta ja Vääksy Asikkalasta. Pienellä kiireellä järjestämme tiedotustilaisuuksia Pertunmaalla, saamme Päijänne-Leaderin hankekoordinaattori Lotta Mallisen tänne kertomaan hankkeesta 18.12. ja kuulemme ehkä jo muutaman sanan 10.12. yhdistysillassa kunnantalolla.
Miten projekti etenee? Kaikille kyläläisille, monipaikkaisille ja ”vierailijoille” eli ihmisille, jotka kokevat kuuluvaisuutta Pertunmaan kirkonkylään – käyvät täällä töissä, sukuloimassa, hoitavat asioita tms. – suunnataan kysely, jossa pohditaan omalla kylällä asumisen mahdollisuuksia yllä mainittujen seitsemän teeman ympärillä. Kyselyyn voi vastata verkossa tai noutaa paperiversion kunnantalolta, kirjastolta tai K Market Karpalosta. Sivut löytyvät myös Facebookista ja Päijänne-Leaderin verkkosivuilta.
Kevätpuolella alkavat teemojen mukaiset työpajat, jonne kaikki ovat tervetulleita. Pienellä kylällä ei työpajoihin ole tunkua, vaan mukaan todella toivotaan ihan jokaista asiasta kiinnostunutta. Aiheet voivat kuulostaa vierailta; energia? Mitä siitä nyt sanoisi? No mutta, onko sinulla kaukolämpö, suora sähkö vai öljylämmitys, onko nyt tai onko ollut hake, onko aurinkopaneeleja, onko kotona kylmä tai kuuma, vaikuttaako sähkön hinta omiin arkisiin valintoihin. Kyse on siis ihan jokaista meistä koskettavista asioista. Sitten on niitä, joilla on työ- tai muuta kokemusta jostain alasta, vaikkapa metsäalan ihmisellä ekologiasta, myös heitä kutsutaan mukaan työpajoihin.

Työpajoja järjestetään läpi kevään ja kesän ja syksyllä on yhteenvedon ja analyysien vuoro
Viimeistään tässä vaiheessa on myös hyvä esitellä hankkeen vetäjä, projektikoordinaattori Lotta Mallinen Päijänne-Leaderistä! Hän, joka luotsaa meidät läpi hankkeen, vetää työpajat ja kerää ja arvio tiedon. Lotta on opiskellut poliittista maantiedettä ja aluesuunnittelua, tehnyt maisteriharjoittelunsa Kuntaliitolla pienten kuntien parissa, ja on ja on yhtä innoissaan hankkeesta kuin mekin.
Mitä meille sitten jää tästä käteen? Palaamme jutun otsikkoon; asuttavuudesta kyläsuunnitelmaan.
Kuntaliitoksen myötä yksi jos toinenkin joutuu miettimään olenko pertunmaalainen, kuorttilainen vaiko mäntyharjulainen. Lihavanpääläinen on jo liian vaikea kielen kääntyä – vai onko? Lisäksi on ikuisuuskysymys mennäkö Mäntyharjulle vai Mäntyharjuun. Olkaamme siis pertunmaalaisia.
Pertun kyläyhdistyksen ajatuksena hankkeen lopputulemasta on kirjata ylös oma kyläsuunnitelma.
Kylän ja sen ihmisten identiteetin liittyy niin monet asiat
Kuntaliitos tulee. Mitkä ovat meidän kylälle tärkeimmät tekijät säilyttää, mitä kehittää, mitä muokata uuteen uskoon. Vielä voimme vaikutta ja vaikutetaankin yhdessä juuri niihin asioihin, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi. Pertuntori, lettupannu ja avanto tottakai, mutta myös niitä isoja asioita kuten koulu ja varhaiskasvatus, vanhustenhuolto, kirjasto ja liikuntapalvelut. Mietitään kärkihankkeet ja pidetään niistä ääntä, silloin ääni myös pääsee kuuluville. Asuttavuus-hanke ei nosta esiin vain kunnan tuottamia palveluja vaan tekijöitä elämän joka osa-alueelta. Niistä saamme tietoa tässä hankkeessa.
Lähde siis mukaan, vastaa kyselyyn ja ilmoittaudu työpajoihin
Hankkeen toteuttaa Päijänne-Leader, hankekoordinaattori on Lotta Mallinen ja Pertunmaalla paikallinen yhteistyökumppani Pertun kyläyhdistys. Ole yhteydessä!
Lotta Mallinen
lotta.mallinen@paijanne-leader.fi
Pertun kyläyhdistys
perutunkylayhdistys@gmail.com


Teksti: Silja Latvanen
———-
Joulukuu 2024