Skip to content Skip to main navigation Skip to footer

Elämää Pertunmaalla 2024

Kesällä 2024 Pertun kyläyhdistyksessä alettiin miettiä miten kerätä muistoja ja tunnelmia Pertunmaan kunnan viimeisistä kuukausista itsenäisenä kuntana. Avoimet kylät päivänä kesäkuussa kyläyhdistys julkisti valokuvauskilpailun ”Elämää Pertunmaalla”, ajatuksen tallentaa ihmisiä arjessa, työssä, koulussa ja kotona, kuvausaikaa vuoden 2024 loppuun. Sarjoja oli kaksi, yli ja alle 16-vuotiaat ja kisaan kutsuttiin niin pertunmaalaisia kuin kausiasukkaita. 

Suunnitteluvaiheessa oli katto korkealla, suunnitelmissa virtuaalinen valokuvanäyttely, materiaalia pitäjän markkinointiin ja mahdollisiin tuleviin Pertunmaa -kirjoihin. Liekö kilpailun markkinointi epäonnistunut vai asettivatko ihmiset riman osallistumiselle liian korkealle, joka tapauksessa kuvasaalis jäi vähäiseksi. Harmillisesti nuorten sarjaan ei tullut yhtään osallistujaa, nuorten elämää kuitenkin kuvattiin ansiokkaasti Pertunmaan 4H yhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Honkasen kuvissa. Kaiken kaikkiaan laatu korvasi määrän, tunnelmatkin vaihtelivat Pertunmaan Miami Vicesta kotoisaan leivontahetkeen.

Tammikuussa kilpailuraati – Juha Hokkanen, Sammy Virtanen ja Tenho Volanen – pääsi arvioimaan kuvasaalista. Luonto ja erityisesti järvimaisema olivat mukana lähes joka kuvassa, kylänraitti, metsäpolku ja pihatie jäivät myös eritysesti mieleen. Kilpailun sääntöjen mukaan kuvat piti myös nimetä ja sitä kautta kuvien ympärille kehittyi kokonaisia tarinoita. Raadin perusteluja oli hauska kuunnella, teknisten asioiden lisäksi tarina ja symboliikka vaikuttivat arviointiin.

”Yhdessä liikkuen” – Kirsi Tonder


Kisan voittajaksi valittiin Kirsi Tonderin kuva ”Yhdessä liikkuen”. Kirsin kuvasarja kuvasi ikäihmisten elämää Perhekoti Pertun päivätoiminnassa. Lämminhenkisen kuvasarjan teemana oli ”Yhdessä”, alla Kirstin johdatus kuviin. Voittajakuvassa näemme kaksi henkilöä hiljaa kulkien kylänraitilla, toinen toistaan tukien. Tässä raati näki symboliikkaa ikääntyvään kuntaan, herkkä kuva, jossa oli yhteisöllisyyttä ja lämpöä.

YHDESSÄ 
nauretaan, neulotaan, 
lauletaan, luetaan,
jumpataan, jutellaan, 
hymyillään, herkutellaan,
itketään, ihmetellään, 
syödään, suunnitellaan,
askarrellaan, ajatellaan,
halataan ja haaveillaan.
 

”4 H-kerholaiset paistamassa Päkä-nakkeja” – Mervi Honkanen


Hyvänä kakkosena palkittiin Mervi Honkasen ”4H-kerholaiset paistamassa Päkä-nakkeja”. Mervin kertomana: ”4H-kerhossa oli teemana lähiruoka. Iso-Mikkasen tilan isäntä Mika Tommila on kertomassa lampaiden hoidosta eskari-ykkösten 4H-kerhossa. Kokoontuminen oli Kisarannan nuotiopaikalla. Paistettiin Päkä-nakkeja, jotka maistuivatkin oikein hyviltä.” Kuva sai kiitosta tilanteesta ja mukavasta aiheesta, jossa lapset olivat keskiössä, mutta luonto ja järvimaisema vahvasti läsnä. 

”Miami Vice” – Jukka Kuhanen


Palkinnoille ja kunniamaininnoille ylsivät myös Jukka Kuhanen ja Silja Latvanen. Kesäiltoja odotellessa tässä vielä Jukan ikuistama Pertunmaan Miami Vice-maisema Pertuntorin rannasta.

Jukka Kuhanen, Silja Latvanen, Kirsi Tonder ja Mervi Honkanen

——
Teksti: Silja Latvanen
Huhtikuu 2025